Muutama vuosi sitten vierailimme pienessä pohjoisnorjalaisessa kalastajakylässä nimeltä Pykeija (Bugøynes). Tämä harmaantunut lyhtypylväs seisoi Jäämeren rannalla, ohikulkijoiden polkua valaisten:
Mietimme, millaiset myrskyt ja vuodenaikojen vaihtelut se on mahtanutkaan kokea. Muisto tästä pienestä valonlähteestä yhdessä maailman etäisimmästä kolkasta oli omalla tavallaan lohduttava ja samalla myös inspiroiva.
Noista karunkauniista maisemista saimme myös idean sekä yrityksemme visuaaliseen ilmeeseen että nimen tarinaan. “NorthLing” kertoo pohjoisesta sijainnistamme, taustoistamme ja siitä, mikä meille viestinnässä on tärkeintä. Jäämeren rannikon raikkaat ja selkeät värit muistuttivat meitä juuri ominaisuuksista, joihin pyrimme työssämme: selkeään ja sujuvaan ilmaisuun, josta on karsittu kaikki turha pois, mutta joka on silti ystävällinen, tehokas ja toimiva.
Me emme sentään ole ihan niin kaukana pohjoisessa kuin kuvan lyhtypylväs: NorthLing sijaitsee Oulussa, mutta teemme toimeksiantoja mihin päin maailmaa tahansa.
Tässä vähän tarkempaa taustatietoa meistä:
Päivi Vuoriaro
FM, käännökset, av-käännökset, tekstisuunnittelu ja sisällöntuotanto
Olen kotoisin Lapista, pienestä Törmäsen kylästä Ivalon kupeesta. Kielet ja etenkin englanti ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Niin päädyin lukemaan englantilaista filologiaa Oulun yliopistoon, josta valmistuin filosofian maisteriksi. Vuonna 2000 muutin Helsinkiin, jossa työskentelin Fujitsun viestintä- ja markkintointitiimissä kääntäjänä ja web editorina viisi vuotta. Vuonna 2005 elämä kuljetti minut takaisin Ouluun, ja perustin tuolloin oman yrityksen freelance-kääntäjänä. Tänä aikana olen työstänyt lukemattomia tuote- ja palvelukuvauksia, manuaaleja, esitteitä ja markkinointitekstejä sekä kääntänyt kymmeniä tv-sarjoja ja täyspitkiä elokuvia. Olen tehnyt myös kaunokirjallisten tekstien käännöksiä.
Mirka Pohjanrinne
Copywriter, copyeditor & kääntäjä
FT, tekstisuunnittelu, sisällöntuotanto, brändäys, käännökset
Olen alunperin kotoisin pienestä Karigasniemen kylästä, ja lapsuuteni ja nuoruuteni vietin Ivalossa. Minulle kielet ja englanti erityisesti ovat aina olleet ‘se oikea’, ja niiden perässä lähdin aikoinani Ouluun kieliä opiskelemaan. Työhistoriaan mahtuu ura Oulun yliopistolla englannin kielen laitoksella, dokumentointia julkaisujärjestelmien parissa Atexilla, vuosia kännykkäjätin palveluksessa Nokialla ja sykemittarimaailmaa Polarilla. Inhouse-copynä läheiseksi on tullut etenkin brändien oma tapa puhua kohdeyleisölle, ‘tone of voice’, jolla erottautua kilpailijoista ja tavoittaa oikeat ihmiset. Minulla on filosofian tohtorin tutkinto englantilaisesta filologiasta sekä ammattitutkinto audiovisuaalisesta viestinnästä.